Hagia Sophian pakolaiset ja Kaukasuksen tiikeri

Mihin katosi yksi Kreikan kolmesta suuresta? Tässä tekstissä aiheena on yksitoistakertaisen Kreikan mestarin, AEK Ateenan, päätyminen alasarjoihin ja utopismia hipovat suunnitelmat, joilla seura aikoo nousta takaisin huipulle.

AEK Ateenan faneja Ateenan olympiastadionilla. Kuva: Wikimedia Commons, käyttäjä Zeus21

Oma kosketuspintani tähän perinteikkääseen kreikkalaisseuraan on suomalaiselle varsin tyypillinen tapa tutustua ulkomaalaiseen seuraan: kävin katsomassa AEK:n pääsarjaottelun Ateenaan suuntautuneen lomamatkan aikana kuusi vuotta sitten. AEK eli Athlitiki Enosis Konstantinoupoleos (suom. Konstantinopolin Urheiluliitto) perustettiin 1920-luvun alussa käydyn Kreikan ja Turkin välisen sodan jälkimainingeissa: perustajina oli Kreikkaan pakkosiirretty turkinkreikkalaisten pakolaisryhmä. Kyseessä on yksi Kreikan menestyneimmistä seuroista, sillä AEK on voittanut Kreikan Superliigan 11 kertaa ja kansallisen cupin 14 kertaa. Katsomamme peli ei jäänyt historiaan viihdyttävyytensä takia, mutta kulttuurisena kokemuksena reissu oli opettavainen. Seurueemme vieressä majailleet tappelunhaluiset perheenisät jälkikasvuineen jättivät AEK-faneista intohimoisen, mutta varsin nopealla sytytyksellä roihahtavan vaikutelman.

Tällä kaudella AEK pelaa Kreikan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Nykyisen tilanteen synnyttänyt tapahtumakulku heijastelee Kreikan talouskriisiä ja sisältää paljon yhtymäkohtia skottijätti Glasgow Rangersin kohtalon kanssa. AEK oli elänyt yli varojensa jo pitkään ja joutui talousvaikeuksien takia lähtemään kauteen 2012/2013 suureksi osaksi seuran omista junioreista kootulla joukkueella. Lisävaroja ei voitu odottaa edes Euroopasta, sillä Euroopan jalkapalloliitto UEFA ei antanut AEK:lle talousongelmien vuoksi lisenssiä europeleihin, joihin edellisen kauden sijoitus sarjassa olisi oikeuttanut.

Huhtikuussa 2013 sarjan hännille valunut AEK kohtasi Panthrakikoksen putoamiskamppailun kannalta elintärkeässä ottelussa. Neljä minuuttia ennen loppua AEK:n puolustaja Mavroudis Bougaidis teki ottelun avausmaalin omaan maaliinsa, jonka jälkeen ottelu jouduttiin keskeyttämään, kun raivostuneet AEK-kannattajat jahtasivat niin vastustajan kuin oman joukkueensakin kentältä pukusuojiin. Häpeällisestä tapauksesta tekee tragikoomisen se, että AEK:lle annettu kolmen pisteen ylimääräinen rangaistus sinetöi pääsarjasta putoamisen – ilman rangaistusta AEK:lla olisi viimeisessä ottelussaan ollut mahdollisuus nousta putoamisviivan yläpuolelle. Seurahistorian ensimmäinen sarjasta putoaminen oli katastrofi sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Viime kesänä AEK ajettiin konkurssiin, ja seuran edustusjoukkue muutettiin kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla pelaavaksi amatöörijoukkueeksi. (ks. myös esim. tämä kirjoitus Some People On The Pitch -blogissa)

Kausi sisälsi muitakin seuralle kyseenalaisen maineen tuoneita hetkiä, joista eniten huomiota sai kreikkalaisen keskikenttäpelaajan Giorgos Katidisin maalituuletus yleisöön suunnatulla natsitervehdyksellä. Katidis maksoi tuuletuksestaan kovan hinnan, sillä hänet hyllytettiin välittömästi joukkueesta, ja Kreikan jalkapalloliitto mätkäisi hänelle elinikäisen pelikiellon kansainvälisiin otteluihin. Katidis puolustautui väittämällä, että ei tiennyt eleensä merkitystä eikä edes sitä, kuka Hitler oli. Maassa, joka oli suurimman osan toista maailmansotaa akselivaltojen miehittämä, selitys ei juuri ymmärtäjiä saanut. Sittemmin Italian Novarasta turvapaikan löytänyt kreikkainen on uudessa kotimaassaan ehditty ristiä "Kreikan Di Canioksi".

Talousvaikeudet, kolmosdivariin putoaminen ja fanien ja seurajohdon tulehtuneet välit eivät varsinaisesti tarjoa hyviä lähtökohtia uudelle tulemiselle. AEK:n tapauksessa pelastaja löytyi omasta yhteisöstä. Viime kesänä seuran uudeksi omistajaksi valittiin kreikkalainen laivanvarustaja, öljyllä rikastunut liikemies Dimitris Melissanidis, joka johti AEK:ta muutaman vuoden ajan jo 1990-luvulla. Melissanidisin juuret ovat Kaukasuksella, josta hänen isänsä muutti pakolaisena Kreikkaan. Hän kuuluu taustaltaan samaan ryhmään kuin suurin osa omistamansa seuran faneista: AEK:sta on vuosien varrella tullut kaikkien kreikkalaispakolaisten seura, joka katsoo edustavansa Bysantin kreikkalaisten historiaa ja kulttuuria.

Melissanidisin yhteydet liike-elämään ovat tuoneet AEK:lle edustusjoukkueen sarjatasoon nähden epätyypillisiä sponsoreita, kuten valtiollisen rahapeliyhtiö OPAP:n, kansainvälisen tietotekniikkajätti Fujitsun ja mediayhtiö Nova Sportsin. Myös valmennusporras on kolmosdivariseuraan varsin nimekäs: siihen kuuluvat muun muassa päävalmentaja Traianos Dellas, akatemian johtaja Akis Zikos ja tekninen johtaja Nikos Liberopoulos – kaikki kreikkalaisia jalkapalloikoneita. Fanien lepyttämiseksi kausikortteja myytiin ennen kuluvaa kautta alimmillaan 50 eurolla. Seurauksena niitä myytiin lähes 13000.

Melissanidisin suunnitelmat eivät rajoitu vain paluuseen pääsarjatasolle. Visiona on, että kun nousu tapahtuu, AEK pelaa uudella stadionilla. Suurimman osan historiaansa AEK on pelannut Nea Filadelfeian kaupunginosassa sijainneella Nikos Goumas Stadionilla. Vuonna 2003 ränsistynyt Nikos Goumas purettiin, ja pakolaiset joutuivat evakkoon Ateenan olympiastadionille. "Spiros Louis" on näyttävä, mutta monien jättistadionien tavoin kolkko pelipaikka, kun sen kapasiteetista ei otteluissa ole käytössä kuin neljäsosa.

Melissanidis lupasi käyttää puolet kausikorttimyynnin tuloista tulevaan stadioniin, joka rakennettaisiin samalle paikalle, jolla Nikos Goumas sijaitsi. Arkkitehti Thanasis Kyratsousin suunnittelema stadion on Melissanidisin kunnianhimon ilmentymä. Istanbulin Hagia Sophian mukaan nimettyyn jalkapallopyhättöön on haettu arkkitehtonisia vaikutteita AEK:n alkukodista Konstantinopolista ja erityisesti sen historiallisesta muurista. Sinne suunnitellaan sijoitettavaksi sekä AEK:n historiasta kertova museo että Kreikan pakolaismuseo.

Kuinka tällainen projekti rahoitetaan maassa, joka on edelleen syvässä taloudellisessa kurimuksessa? Stadionin kustannusarvio on 65 miljoonaa euroa. Rahoitus koostuu pääasiassa yksityisestä rahasta, mutta siihen on budjetoitu myös 20 miljoonaa euroa EU:n kehitysrahastosta tulevia varoja. Julkisen rahan käyttämistä jalkapallostadioniin on perusteltu sillä, että stadion tulee hyödyttämään koko yhteiskuntaa vetovoimaisena turistikohteena, joka ennen pitkää maksaa itsensä takaisin. Tuttua jalkapalloretoriikkaa käyttävän Melissanidisin mukaan AEK on enemmän kuin vain seura ja ansaitsee stadionin, joka heijastaa tätä totuutta.

Kun AEK:n stadionhanketta tarkastelee taloudellisesta näkökulmasta, on pakko myöntää, että se vaikuttaa hivenen kyseenalaiselta. Kustannusarvio ja suunniteltu aikataulu – valmista pitäisi olla ensi vuonna – ovat varsin optimistisia. Valencian puoliksirakennettu Nou Mestalla on irvokas esimerkki niistä syistä, jotka ovat johtaneet Etelä-Euroopan siihen taloudelliseen tilanteeseen, jossa se nykyisin on. Julkisten varojen käyttäminen jalkapallostadioniin, joka ei koskaan valmistu, olisi eteläeurooppalaista  jalkapallohulluutta pahimmillaan. Epäilyksiä on lisännyt sekin, että Melissanidis on useimpien öljyllä rikastuneiden oligarkkien tavoin ristiriitainen persoona: hän on ollut useasti erilaisten rikosepäilyjen kohteena. Moni AEK:n sponsorirahoista närkästynyt kreikkalaisseura on jo ehtinyt syyttää Melissanidisia epäreilusta kilpailusta ja vetäytynyt sponsorisopimuksista OPAP:n kanssa – OPAP:n, jonka johtoportaassa "Tiikeriksi" kutsuttu pohatta itse istuu.

Melissanidisin suoraviivaiset toimintatavat saattavat kuitenkin olla jopa eduksi projektille. Piinkovana bisnesmiehenä Kaukasuksen tiikerillä on edellytykset antaa suurille puheilleen myös katetta, toisin kuin stadionhankkeiden puuhamiehiksi ryhtyneillä jalkapallofaneilla, joista löytyy esimerkkejä ympäri Eurooppaa. Suunniteltu stadion on lisäksi varsin erityislaatuinen, eikä olisi ihme, jos se todella menestyisi turistikohteena. AEK:n Hagia Sophia näyttää esittelyvideon ja AEK:n kotisivujen kuvagallerian perusteella jalkapallopyhätöltä sanan kirjaimellisessa merkityksessä. En muista nähneeni jalkapallostadionia, jonka ulko- ja sisäarkkitehtuurissa historia olisi näin vahvasti läsnä; yleensä nykyisessä stadionarkkitehtuurissa korostuu sama obsessio lasiin ja metalliin kuin muussakin rakennustaiteessa.

AEK:n esimerkki kuvaa, miten suuri vaikutus faniyhteisöllä voi olla jalkapalloseuraan. Laajemmin sen voi liittää eteläeurooppalaiseen perhe- ja sukukeskeiseen elämäntapaan. AEK:n kannattajayhteisön siirtolaisidentiteetti tekee siitä tyypillistä faniyhteisöä tiiviimmän, jopa niin tiiviin, että Melissanidisin puheet AEK-perheestä tuntuvat uskottavammilta kuin monien muiden eurooppalaisten seurajohtajien samanlaiset puheet. Kuten edellä kuvattiin, fanien voi perustellusti sanoa pudottaneen AEK nykyiseen tilaansa. Yhtä perusteltua onkin odottaa fanien myös nostavan seuran takaisin huipulle. Uutta nousua markkinoidaan AEK-yhteisön yhteisenä projektina, jonka kulmakivenä on osittain yhteisön rahoittama ja siten tavallaan sen omin käsin rakentama uusi stadion. Samaa retoriikkaa käytettiin aikanaan hyvällä menestyksellä myös Helsingin olympiastadionin rakentamisessa. Nyky-Suomessa vastaava ei menisi läpi, mutta Kreikassa voi mennäkin.

Ainakin tällä hetkellä AEK purjehtii myötätuulessa. Se johtaa ylivoimaisesti omaa lohkoaan ja on lähellä nousta Superliigaa alempaan OPAP Football Leagueen, jolloin seuran edustusjoukkue muutettaisiin jälleen ammattilaisjoukkueeksi. Pelikenttiä suurempi vaikutus AEK:n tulevaisuuteen on kuitenkin seurajohdolla ja faneilla. Jos haaveissa siintävät stadion ja sarjanousu eivät toteudu, ja fanien pettymys purkautuu jälleen huliganismina, voivat valoisatkin tulevaisuudennäkymät haihtua nopeasti.